|
Hinta normaalisti 185e
HETI TOIMITUKSEEN SUORAAN VARASTOSTA!
Valkee NPT® 1100 kirkasvalokuulokkeet mahtuvat taskuun. Sen toiminnan perusta on korvakäytävän kautta aivoihin suunnattu valohoito. Edullisten hoitovaikutusten saamiseksi riittää viikon useimpina päivinä otettu 6–12 minuutin valohoito. Valkee kirkasvalokuulokkeet ovat kliinisissä kokeissa lieventäneet kaamosmasennuksen oireita.
Uusi tapa kaamosmasennuksen oireiden hoitoon
Valon määrän väheneminen aiheuttaa monille meistä eriasteisia mielialan muutoksia aina lievästä masennuksesta vakavaan kaamosmasennukseen. Valkee kirkasvalokuulokkeet lisäävät valon määrää helposti ja tehokkaasti tuomalla korvan kautta valon äärimmäisen lähelle hoidettavaa kudosta, eli aivoja. Oulun Yliopiston tutkijaryhmä on tutkinut kirkasvalokuulokkeiden vaikutuksia vuodesta 2008 ja on vakuuttunut, että kyseessä on merkittävä käänne sekä kaamosmasennuksen että tavallisen masennuksen ennalta ehkäisemisessä ja hoitamisessa.
Valo tarvitaan aivoihin, ei silmiin
Ihmisen hyvinvoinnin kannalta olennaista on valon määrä aivoissa, ei silmissä. Aivoissamme on valovasteellisia osia, jotka reagoivat masennuksessa ja joita voidaan valolla hoitaa. Parhaiten näille alueille valoa saadaan korvakäytävästä, jossa kallon luut ovat ohuimmat. Normaaliolosuhteissa kirkkaana päivänä kallon läpi pääsee aivoihin niin paljon valoa, että aivojen keskiosissa olevassa valossa voisi tunnistaa kirjaimia. Valkee kirkasvalokuulokkeet toimittavat valon tehokkaasti sinne, mihin se tarvitaan.
Viisi sinulle hyvää tekevää faktaa:
Tehokas oireiden lievitys ja poistaminen
Kliinisessä tutkimuksessa 9 potilasta 10:stä koki oireidensa helpottavan kokonaan viimeistään neljän koeviikon kuluessa. Oireita olivat esimerkiksi väsymys ja uupumus.
Kohdennettu, tehokkaampi kirkasvalo
Kirkasvalo on käytetty kaamosmasennuksen hoitokeino. Valoa ei kuitenkaan tarvita silmiin, vaan aivoihin, jossa masennuksen kannalta olennaiset valovasteelliset alueet ovat. Valkee toimittaa valon tehokkaasti sinne, missä sitä tarvitaan: siksi se parantaa ja ennaltaehkäisee.
8-12 minuuttia päivässä riittää
Kirkasvalon normaaliohje on vähintään puoli tuntia päivittäin hyvin lähellä lamppua, mikä on hankalaa tai aikavievää. Syy on siinä, että valo ei vaikuta muuten tarpeeksi kallon läpi aivoihin. Valkee annostelee valon suoraan aivoihin, ja siksi vain 8-12 minuuttia tarvitaan. Laitteen mukana tulevan PC-ohjelmiston avulla on mahdollista säätää hoitojakson pituutta parhaan mahdollisen yksilöllisen tuloksen aikaansaamiseksi.
Mukana matkassa
Valkee kirkasvalokuulokkeita voi käyttää missä vain. Laitteen pienen koon ansioista sitä voi käyttää esimerkiksi aamutoimien aikana, työmatkalla tai vaikkapa illalla kotona puuhastellessa. Valkee kulkee mukanasi kuten matkapuhelin tai mp3–soitin. Laitteen lataus hoituu helposti tietokoneen USB-portin kautta. Lataaminen onnistuu myös verkkovirtaa hyödyntävän laturin avulla, joka myydään erikseen.
Luonnollinen ja turvallinen
Ihminen on luotu olemaan valossa. Valkee kirkasvalokuulokkeissa ei ole kysymys muusta kuin ihmisen palauttamisesta normaaliin tilaan valonsaannin suhteen.
Valkeen tieteellinen ohjelma yhdessä Oulun Yliopiston kanssa on tehnyt seuraavat löydökset:
-
Aivot – eivät vain silmät - ovat valovasteelliset
-
Valkee on tehokas hoitomuoto pimeän ajan kaamosoireisiin
-
Valkee vaikuttaa vuorokausirytmiin, ja voi siten auttaa unen ja vuorokausirytmin häiriöihin
Valkee syntyi vuonna 2007 yksinkertaisesta kysymyksestä: ”Mitä jos aivot, eivät pelkästään silmät, ovat valovasteelliset?” Kirkasvalo on hyväksytty, käytetty ja tutkimuksissa tehokkaaksi todistettu hoitomuoto monissa mielialan vaihteluissa ja etenkin pimeän ajan kaamosoireissa. Valon tarkkaa toimintamekanismia mielialan nostajana ei kuitenkaan tiedetä ja myös valo, joka ei tulekaan silmän kautta keskushermostoon, saa aikaan merkittäviä vasteita. Valkeen tieteellinen tutkimus keskittyy ymmärtämään korvakäytävän kautta aivoihin suunnatun kirkasvalon vaikutuksia.
92% kaamosoireisista koki kaikkien oireidensa poistuvan kliinisessä tutkimuksessa
Vuoden 2009 tammi-helmikuussa tehdyssä kliinisessä kokeessa 92.3% kokeeseen osallistuneista koki kaikkien kaamosoireidensa poistuvan viimeistään neljän viikon kuluessa (BDI-21 depressio-oirekyselymittarilla itsearvioituna pistemäärä ≤ 7 koeviikolla 4) [7]. Kokeeseen osallistuneet vakavista kaamosoireista kärsivät henkilöt saivat kirkasvaloa korvakäytävän kautta 8-12 minuuttia viitenä päivänä viikossa. Oireita ovat esimerkiksi väsymys, uupumus, suorituskyvyn lasku, huono unenlaatu ja lisääntynyt ruokahalu. Oireita mitattiin myös psykiatrin haastatteluun perustuvalla Hamiltonin 17-osioisella depressio-oirekyselymittarilla, jonka perusteella myös objektiivisesti arvioituna 77% tutkimuspotilaista saavutti täyden remission (HAMD-17 ≤ 7 koeviikolla 4).

*Kuva: Yhdeksän kymmenestä koki kaamosoireidensa poistuvan viimeistään neljäntenä koeviikkona
Aivot aistivat valoa, eivät vain silmät
Oulun yliopiston tutkimusryhmä löysi ja paikallisti ensimmäisenä maailmassa aivojen valovasteelliset proteiinit. Tutkimuksessa paikallistettiin valolle herkkä OPN3 proteiini kaikilta 18:lta tutkitulta aivoalueelta. Valolle herkkiä proteiineja on useilla merkittäviltä ihmisen hyvinvointia ja kehon tasapainoa ylläpitävillä aivoalueilta. Proteiineja löytyy esimerkiksi hypotalamuksesta, joka ylläpitää elimistön endokriinisten rauhasten toimintaa ja on keskeinen aivolisäkkeeseen hormonaalista informaatiota välittävä aivoalue. Valovasteellisia soluja on myös serotoniinin, melatoniinin ja dopamiinin kannalta keskeisimmillä aivoalueilla.

*Kuva: Esimerkki aivojen valovasteellisten osien sijainnista ja valovasteellisista soluista.
Valkee aktivoi aivoja lumeryhmällä kontrolloidussa aivokuvauksessa
Korvakäytävän kautta annettu kirkasvalo aktivoi aivojen toiminnallisia alueita. Oulun yliopiston on tutkittu laajasti menetelmiä aivojen toiminnan todentamiselle. Oulun yliopiston esittämässä aineistossa 23 tervettä vapaaehtoista sai kirkasvaloa korvan kautta ja 26 tervettä vapaaehtoista luuli saavansa kirkasvaloa (ns. lumeryhmä). Ryhmien välille muodostui tilastollisesti merkittävä ero aivoalueiden toiminnassa ja erityisesti näköhavaintojen käsittelyn kannalta keskeisillä alueilla. Tutkimuksen tekohetkellä kuvantamistila on pimeä ja koehenkilöiltä oli silmät täysin peitetty, eikä heillä ollut mahdollista tietää kuuluivatko lumeryhmään vai kirkasvaloryhmään.

*Kuva: Kirkasvalo korvakäytävän kautta aktivoi aivoja kontrolloidussa tutkimuksessa lumeryhmää vastaan (sininen = hoitoryhmä, Punainen=lumeryhmä)
Hoitoannoksen henkilökohtainen optimointi
Laitteen hoitoannoksen voi optimoida verkossa osoitteessa http://valkee.com/myvalkee: palvelu on yksinkertainen ja ohjeistaa sinua. Palvelun avulla on mahdollista säätää hoitojakson pituutta parhaan mahdollisen yksilöllisen tuloksen aikaansaamiseksi. Paras yksilöllinen vaikutus on riippuvainen myös annoksen nauttimisajankohdasta: henkilökohtainen hoitoannos löytyy parhaiten kokeilemalla ensimmäisen hoitoviikon aikana.

Laitteen lataaminen on helppoa
Valkee NPT® 1100 laitteen lataaminen onnistuu kätevästi tietokoneen USB-portin kautta.
VAIHTO/PALAUTUS
Tuotteilla on 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus. Tämä koskee käyttämättömiä ja alkuperäisessä myyntipakkauksessa olevia tuotteita. Henkilökohtaisilla ja Intiimituotteilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta hygienia syistä.(esim. VALKEE kirkasvalokuulokkeet, Come, Kaalimato, Smartballs, Bathmate, jne.) Vialliset tuotteet vaihdamme tietenkin uusiin.
Kun olet vaihtamassa tai palauttamassa tuotetta, niin ole ensin yhteydessä meihin sähköpostin info@sinunapteekki.fi kautta. Annamme selvät ohjeet tuotteen vaihtoa tai palautusta varten.
| Vaihtoehdot: |
| Väri: |
|
|