|
HIIVASYNDROOMA JA SEN LUONNONMUKAINEN HOITO
Pakkauskoko: 60 tablettia
Tehokas ja edullinen -
yksi tuote, siinä kaikki!
Ongelmana kehon liika hiiva, paksusuoleen kertynyt suolistokuona?
ONGELMANA HIIVA
Hiivasyndroomasta kärsii yhä kasvava joukko ihmisiä. Esimerkiksi saksalaiset ovat arvioineet, että kaupunkilaisista kahdeksan ihmistä kymmenestä kärsii jonkinasteisesta hiiva-ongelmasta. Hiivatautia pidettiin pitkään pelkkänä luulosairautena - onneksi nykyään tiedetään enemmän. Silti hiivasta kärsivän henkilön on yleensä edelleen itse tehtävä diagnoosi ja etsittävä helpotusta ongelmiinsa. Nykyään hiivoja tunnetaan jo toistatuhatta. Yleisin ja tunnetuin niistä on nimeltään Candida albicans.
VOI, VOI - VAIVOJA RIITTÄÄ
Tavallisimmin hiivasyndrooman oireet ilmenevät jatkuvana voimattomuutena, mahan turvotuksena, kielisammaksena, päänahan kutinana, ummetuksena tai ripulointina ja ilmavaivoina. Kun hiivan kasvu on edennyt pahemmaksi epämääräiset lihas- ja nivelkivut ovat yleisiä kuten myös muistikatkot ja "turha" ärtyneisyys, alakuloisuus ja erilaiset allergiat. Miehillä se voi näkyä usein kynsisienenä, naisilla taas alapään hiivaoireina. Myös alkoholin sietokyky laskee niin, että jo yhdestä "paukusta" tai kahdesta keskikaljasta voi tulla humalaan ja tulla krapula. Hiivasyndrooma on siis monien sairauksien äiti.
PAISUU KUIN PULLATAIKINA
Kun suolistossa olevien bakteerien ja hiivojen välinen luonnollinen tasapaino järkkyy, alkavat hiivaongelmat kehittyä. Kun hiivat ovat vallanneet suoliston, alkavat ne etsiä uusia kanavia levitäkseen. Hiiva voi muuttaa muotoaan päästäkseen suoliston seinämän läpi verenkiertoon. Verenkierron kautta sen tie on auki koko elimistöön ja vaikutukset moninaiset kuten ylläolevasta kappaleesta saatoit todeta. Samalla se pääsee ahmimaan veren sokeria - seurauksena on jatkuva väsymys.
YLEISIMMÄT SYYT
Hiivaongelmat alkavat kehittyä lähinnä paksusuolessa. Antibiootti- ja kortisonikuurit ja jatkuva E-pillereiden käyttö ovat yksi hyvin yleinen syy hiivasyndroomaan. Jatkuva sokerin ja valkojauhotuotteiden käyttö sekä ympäristömyrkyt (myös amalgaamipaikkojen elohopea) edesauttavat hiivan kehittymistä. Elämäntavoilla ja ruokavaliolla on siis ratkaiseva merkitys hiivaongelmien hoidossa. Kädessäsi olevan esitteen takasivulla on siksi ruokavalio-ohjeita.
CANDIDA FORTE PUHDISTUSOHJELMA
Candida Forte on asiantuntijoiden kehittämä moniteho-valmiste, jonka sisältämät ainesosat tunnetaan hyvin ominaisuuksiltaan. Tuotekehittelyssä ollaan kiinnitetty huomio nimenomaan hiivasyndroomasta ja helikobakteerista johtuviin ongelmiin sekä suoliston puhdistamiseen.
GREIPINSIEMENUUTE - LUONNON OMA ANTIBIOOTTI
Greipinsiemenuute tunnetaan luonnon vahvimpana antibioottina, ilman lääkkeille ominaisia sivuvaikutuksia. Se tuhoaa hiivakasvustoa, bakteereja (myös mm. helikobakteeri, salmonella, streptokokki), viruksia sekä haitallisia sieniä. Lisää immuunipuolustusta.
INULIINI - HYÖTYBAKTEERIEN PELASTAJA
Sikurijuuresta valmistettu inuliini on suoliston hyvää maitohappobakteerikantaa (auttajabakteerikantaa) ylläpitävä luontainen prebiootti. Inuliini on fruktoosioligosakkaridi (FOS), joka ruokkii elimistön hyötybakteereja, mutta samalla puhdistaa suolistoa vähentäen haitallisia suolistobakteereja.
PSYLLIUMKUITU - SUOLISTONPUHDISTAJA
Paksusuolen seinämillä saattaa olla useiden senttien paksuinen kuonakerros, joka on syntynyt huonosti sulaneista kuiduttomista ruoka-aineista. Psylliumkuitu liottaa ja irrottaa kovettunutta kuonaa ja voitelee suoliston seinämiä.
MAA-ARTISOKKA - SUOLISTON HYVINVOINTIIN
Samalla tavoin kuin inuliini niin myös maa-artisokka ylläpitää oikeaa suolistobakteeritasoa. Se myös ehkäisee bakteerien ja hiivojen liikakasvua sekä tasapainottaa suolen toimintaa. Vahva fruktoosioligosakkaridi (FOS).
VOIKUKAN JUURI
Myös vahva luonnon antibiootti, joka samalla hoitaa suoliston ja vatsalaukun haavaumia.
ANNOSTUS JA LISÄOHJEITA
Candida Forte sisältää kuukauden kuurin. 1 tabletti 2 kertaa päivässä, aamuisin ja iltaisin, mielellään ruokailun yhteydessä. Runsas vedenjuonti on tärkeää. Herkät henkilöt voivat puolittaa annostuksen. Jatkuvasta ummetuksesta kärsivät saavat lisäapua suolihuuhtelusta. On mahdollista, että lieviä puhdistusoireita kuten ilmavaivoja, iho-oireita, lihas- tai nivelarkuutta voi esiintyä ohjelman alkupuolella. Ne kuuluvat monesti osana elimistön ohimeneviin puhdistusreaktioihin. Raskaana oleville sekä sydän- ja verisuonilääkitystä käyttäville suosittelemme ottamaan yhteyttä hoitavaan lääkäriin ennen hiivasyndroomahoidon aloittamista.
LISÄAPUA RUOKAVALIOSTA
Ruokavaliolla on ratkaisevan tärkeä osuus hiivaongelmien hallinnassa. Sopivan ruokavalion löytäminen on hyvin yksilöllistä, mutta joitakin perusohjeita on syytä noudattaa parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Ruokavaliohoidon tulisi kestää vähintään kuukauden, mutta hankalissa tapauksissa sitä tulisi jatkaa pidemmän aikaa ja hiljalleen ottaa yksi ruoka-aine kerrallaan takaisin, seuraten samalla elimistösi reaktioita. Elimistösi kertoo kaiken.
SOKERI, VALKOINEN VEHNÄJAUHO JA HIIVA POIS
Sokerikielto ei merkitse ainoastaa makeisten tai valkosokerin pois jättämistä. Se merkitsee kaiken makean pois jättämistä - myös esim. hunaja, kuivatut hedelmät, sokeroidut hillot, virvoitusjuomat, siirappi ym. Hiilihydraattipitoinen ruoka on hiivan herkkua. Hiivalla nostatetut leivät, alkoholi ja muut hiivaa sisältävät tuotteet tulisi myös pitää "pannassa".
Vältä näitä:
Sokeri ja muut makeat ainesosat (myös makeat hedelmät) Valkoinen vehnäjauho sekä (ainakin aluksi) kotimaiset viljat Hiivapitoiset ainesosat (myös hiivapitoiset mausteet ja heravalmisteet hiivapitoinen alkoholi sekä kaikki homeet esim. homejuustot. Sienet. Raskasmetallialttiit raaka-aineet, kuten esim. tonnikala Porkkana ja peruna, jos aiheuttavat mahan kuplintaa.
Tilalle:
Gluteenittomat viljat, kuten: tattari, hirssi, riisi, maissi. Linssit, soija, pavut, pellavarouhe. Vihannekset ja maitosokerittomat maitotuotteet. Makeutusaineeksi (jos kaipaat) luontaistuotekaupasta Steviaa tai ksylitoli, joka yleensä sopii useimmille.
Jos haluat lisätietoa hiivasyndroomasta ja sen ruokavaliohoidosta suosittelemme
lukemaan lääkäri Rauli Mäkelän kirjoittamaa kirjaa Hiivasyndrooma ja/tai kysymään lisätietoa kauppiaaltasi.
Annostus:
1 tabletti 2 kertaa päivässä, aamuisin ja iltaisin, mielellään ruokailun yhteydessä.
|