Apua couperosan ja rosacean hoitoon Dr. Hauschkalla

Apua couperosan ja rosacean hoitoon Dr. Hauschkalla

Couperosalla tarkoitetaan kasvojen alueella esiintyvää punoitusta, joka johtuu laajentuneista tai katkenneista hiusverisuonista iholla. Hoitamattomana couperosa voi kehittyä ruusufinniksi, jossa punoituksen lisäksi iholle ilmaantuu märkänäppylöitä. Rosacean eli ruusufinnin hoito on huomattavasti vaativampaa kuin couperosan.

Couperosan tyypillisiä oireita ovat ihon kiristely, kuivuus, punoitus poskipäillä ja nenällä sekä ihon poltteleva ja kuumottava tunne. Couperosan esiintyvyys on tyypillistä ohut ja herkkä ihoisilla. Ihon pinnallisten verisuonten laajentuminen johtuu yleisesti auringon UV-säteilystä. Couperosan oireet alkavat yleensä 30–50 vuoden iässä, mutta sitä voi esiintyä myös nuoremmilla. Alkuvaiheessa ihon punoitusta ja kuumotusta esiintyy ajoittain, mutta oireiden edetessä ihon kuumotus ja punoitus voi jäädä pysyväksi.

Rosaceaa esiintyy samoin useimmin 30–50-vuotiailla. Taipumus ruusufinniin on perinnöllinen. Poskiin, nenään, otsaan tai leukaan ilmestyy punoitusta, katkenneita hiusverisuonia ja märkäpäitä. Ruusufinni on pitkäaikainen vaiva ja se oireilee yleensä aaltoillen. Ruusufinnin syy on monitekijäinen ja suurelta osin vielä tuntematon. Perintötekijöillä, ruokavaliolla, ruoka-aine-allergioilla, alkoholilla ja elämäntavoilla saattaa olla roolinsa. Monilla sokeri, viini ja mausteiset ruoat saattavat laukaista tämän vaivan tai pahentaa sitä. Nykykäsityksen mukaan rosaceaihon immuunipuolustuksessa ja tulehduksen säätelyssä on poikkeavuutta.

Kesä on monesti haastavaa aikaa rosacea ihoisille auringonsäteilyn takia, joka saattaa aktivoida tulehdusta ihossa lisää. Onkin tärkeää suojata iho auringolta asusteilla taikka aurinkosuojavoiteilla.

Näin voit lievittää couperosaa tai rosaceaa:

1. Pidä ruokapäiväkirjaa, jotta näet, onko vaivalla yhteyttä joihinkin ruokiin. Varsinkin yllä mainitut aineet pahentavat tautia monilla. Jos huomaat yhteyden, vähennä kyseistä ruoka-ainetta merkittävästi tai lopeta sen syöminen kokonaan. Sen lisäksi, että tarkkailet yllä mainittuja ruokia ja juomia, pane erityisesti merkille sellaisten ruokien vaikutus, joissa yhdistyvät sokeri ja huonolaatuiset rasvat.

2. Lepää ja nuku syvää unta riittävästi.

3. Käytä Dr. Hauschka Puhdistusemulsiota kahdesti päivässä. Tämä taikapähkinää, käytettyjä viljauutteita ja lääkekasveja sisältävä puhdistusaine on erittäin hellävarainen. Siinä ei ole lainkaan kuorivia aineita, joten se rauhoittaa ihoa ärsyttämättä sitä lainkaan.

4. Täydennä aamupuhdistus Dr. Hauschka Ihokuuri S -ampulleilla. Ihokuuri S rauhoittaa, viilentää ja lievittää verisuonien ja kudosten tulehdusta. Se sisältää muun muassa purasruohoa, taikapähkinää, metsätammea, helmijauhetta, rohtotädykettä, kamomillaa ja ruusunmarjaa (sisältää runsaasti antioksidantteja). Ihokuuri S rauhoittaa ihoa, voimistaa sidekudoksia ja tervehdyttää.

5. Lisää kasvoille puhdistuksen ja Ihokuurin jälkeen Ruusuvoidetta. Ruusuvoiteessa on paljon herkkiä kasviöljyjä muun muassa ruusun terälehdistä, ruusunmarjasta, rohtosalkoruususta, mäkikuismasta ja avokadosta, jotka sekä kosteuttavat että parantavat herkkää ihoa ja couperosaa.

6. Dr. Hauschka Kirkastava naamio ja Kiinteyttävä naamio ovat erinomaisia hoitotuotteita couperosa ja rosacea iholle.

Pitkälle edennyt rosacea

Edetessään rosacea tulehduttaa ihoa entisestään, ja siihen saattaa ilmestyä pusteleita eli märkärakkuloita. Noudata edellä kerrottua hoito-ohjelmaa. Painele päivän mittaan iholle muutama tippa Dr. Hauschka Kasvoöljyä, johon on sekoitettu tippa Sävyttävää värinestettä. Voit käyttää Dr. Hauschka Kirkastavaa naamiota ajoittain öisin lievittämään tulehdusta, puhdistamaan ihoa ja poistamaan liikatalia. Myös Kiinteyttävä naamio sopii kosteuttamaan ja voimistamaan kasvojen sidekudoksia.

Iho-ongelmat osoittavat todeksi ajatuksen siitä, että ulkoinen vaikuttaa sisäiseen ja sisäinen ulkoiseen. Jokainen, joka on joskus kärsinyt jostakin iho-ongelmasta, oli se sitten akne, rosacea tai jokin muu vaiva, tietää millaista stressiä se aiheuttaa. Dr. Hauschkan kokonaisvaltainen lähestymistapa kauneuteen voi palauttaa ihon terveyden ja kauneuden nopeasti riippumatta sen kunnosta. Ala aivan ensimmäiseksi syödä ruokia ja noudattaa elämäntapoja, jotka edistävät suoliston ja munuaisten toimintaa. Jo se kohentaa ihon terveyttä huomattavasti. Käytä samalla suositeltuja puhdistusaineita, kasvovesiä ja kosteusvoiteita voimistamaan ihon tervehtymistä ja kauneuden elpymistä.

Dr. Hauschka kosmetologin tuotesuositukset couperosan ja rosacean hoitoon:

- Dr. Hauschka Puhdistusemulsio
Puhdistus aamuin illoin.

- Dr. Hauschka Ihokuuri S
Levitä sekä aamulla että illalla puhdistuksen jälkeen yhden ampullin sisältö kasvoille, mukaan lukien huulien- ja silmienympärys, kaula, korvanlehdet ja tarvittaessa dekoltee, ja painele se kevyesti ihoon.

- Dr. Hauschka Rauhoittava kosteusvoide
Levitä 1–2 pumppausta puhdistetuille kasvoille, kaulalle ja dekolteelle.

 - Dr. Hauschka Kevyt ruusuvoide
Levitä aamulla puhdistuksen ja vahvistuksen jälkeen tasaisesti kasvoille, kaulalle ja tarvittaessa myös dekolteelle. Kevyt ruusuvoide sopii meikin pohjustukseen.

- Dr. Hauschka Ruusuvoide
Lämmitä voidetta hieman sormien välissä ja levitä tai painele aamulla puhdistuksen ja vahvistuksen jälkeen tasaisesti kasvoille, kaulalle ja tarvittaessa myös dekolteelle. Ihanteellinen meikinalusvoide.

- Dr. Hauschka Kirkastava naamio
Levitä runsaasti Kirkastavaa naamiota 1–2 kertaa viikossa kasvoille mukaan lukien silmienympärysalue ja tarvittaessa kaula ja dekoltee. Poista 20 minuutin kuluttua kostealla ja lämpimällä pyyhkeellä. Voidaan käyttää myös kuuriluonteisesti voiteen sijasta.

Lymfakierron aktivoiminen on rosacean hoidossa erittäin tärkeää, sillä se auttaa vähentämään punoitusta, rauhoittamaan tulehdusta ja vähentämään epäpuhtauksien syntymistä. Eli vaikuttamalla pintaa syvemmälle, tulokset näkyvät ihon pinnassa. Kokeile kasvojen lymfahierontaa tai Dr. Hauschka kasvohoitoa, johon lymfastimulaatio sisältyy automaattisesti.

Tästä pääset tutustumaan koko Dr. Hauschkan valikoimaan: Dr. Hauschka (sinunapteekki.fi)

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla Sinunapteekin uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedot tarjouksista ja uutuuksista.